ARKItehtuuria – puukaupunginosan rakentumisesta

Artikkelini: ARKItehtuuria – puukaupunginosan rakentumisesta, TAPANILA-ALBUMI nro 13, Tapanilaseuran juhlajulkaisu 25.10.2014.

Jokaisella talolla, erityisesti vanhoilla ja itse rakennetuilla taloilla on omanlainen persoonansa. Olenkin joskus leikkinyt mielessäni ja kuvitellut taloja ihmisiksi. Mikä tuon talon nimi voisi olla, minkä luonteinen tyyppi se oikein onkaan, onko se mies, nainen, poika vai tyttö, mitä se harrastaa, tekee työkseen…? Se on aivan helppoa, jos malttaa tutkia taloa rauhassa ja monesta eri vinkkelistä. Lähdetkö leikkiin mukaan?

Hyvvee päevee, sanoo vanha herra Werneri Mäenaluksesta.

Hyvvee päevee, sanoo vanha herra Werneri Mäenaluksesta.

Hyvän arkkitehtuurin tulee olla täynnä suvaitsevaisuutta, elävää lämpöä ja sosiaalista mieltä, viihtyisyyttä ja hymyilevää viehkeyttä.
Hilding Ekelund,  arkkitehti, professori (1965)

Kirjoittiko Ekelund Tapanilasta? Luetellut määreethän osuvat niin hyvin tänne. Oli sitten kyse vanhoista puutaloista pihoineen, vanhojen laajennuksista tai suurimmasta osasta uudisrakennuksia. Vaikuttaa siltä, että Tapanilan talot ovat kuin kasvaneet tästä maaperästä, ihmisen pienellä myötävaikutuksella. Talot ovat aikojen kuluessa asettuneet pikkuruisille tonteilleen sulassa sovussa naapuritalojen suhteen ja piharakennukset hakeutuneet tontin kulmiin omaan rauhaansa puutarhaa tai ihmisten touhuja häiritsemättä. Vähitellen ja ajan kanssa kasvaen. Ihmisen tarpeiden mukaan ja naapurustoa kunnioittaen. Tiiviiseen kortteliin, kasvustoon ja maisemaan mukautuen eikä korskeasti erottuen. Talot ja pihat talousrakennuksineen ovat kasvaneet asujiensa näköisiksi ihmisen pesiksi.

Pesä on turvapaikka. Siellä voi levätä rauhassa, puuhailla omiaan, viettää yhteistä aikaa lapsien, eläinten ja ystävien kanssa. Pesä tai koti, se on paikka jossa ihmisen on hyvä olla.  Näitä ihmisen pesiä on Tapanilassa monta vieri vieressä. Voi yleistää, että hyvä ympäristö tuottaa hyvää mieltä, huono puolestaan päinvastoin. Eikä tämä hyvä jää pelkästään talon ja tontin sisäpuolelle vaan se leviää. Hyvä on siitä mielenkiintoinen luonnonvara, että se kasvaa jakamalla ja tuhlaamalla. Voikin pohtia, onko yhteishenki, yhteisöllisyys ja sosiaalisuus Tapanilassa ihmisissä vai tuottaako tämä ympäristö sen. Todennäköisesti molempia.

 Jugend-kaunotar Sylvia ja hänen renkipoika Pekka.

Jugend-kaunotar Sylvia ja hänen renkipoika Pekka.

Oi...olen Aino, sorjasäärinen neito.

Oi…olen Aino, sorjakasvoinen neito.

Olen Antero, tanakka ja ponteva talo, ja tässä pysyn.

Olen Antero, tanakka ja ponteva talo, ja tässä pysyn.

Palataan hetkeksi vielä arkkitehtuurin teoriaan ja sen määritelmiin. Vankimpana ohjenuorana jo parisen tuhatta vuotta hyvän arkkitehtuurin tekemiseen ovat olleet kauneus, kestävyys ja käyttökelpoisuus (venustas, firmitas, utilitas, Vituvius n, 23 eaa.). Toteutuvatko nämäkin Tapanilassa?

Kauneus on aina hyvin henkilökohtainen seikka. Kauneuden käsite on myös liian suppea puhuttaessa kodista, tai ihmisen pesästä. Koti on asujansa sielun peili ja koti heijastaa suoraan hänen arvomaailmaa ja elämänarvoja. Voiko tällöin kukaan sanoa kotia rumaksi? Omaa taikka toisen. Tapanilan talot ja pihat osoittavat inhimillisen kaunista, ihmisen mittaista ja sallivaa ajattelutapaa arkkitehtuurista ja ympäristöstä. Kaj Nymanin mukaan arkkitehtuuri rakennustaiteena on osa yhteisen elämämme esteettistä järjestystä. Se ei ole koristeellisuutta vaan merkityksen täyteyttä, kauneutta johon emme väsy (Talojen kieli, Jyväskylä 1998, s. 129).

Kestävyyden suhteen Tapanilan talot ovat ikäpresidenttejä, vanhimmat niistä jo 100-vuotiaita. Harva meistä asukkaista tähän yltääkään. Talot ovat kestäneet niin sodat kuin säät huolimatta hieman vaatimattomista rakennusaineista ja –tavoista. Hyvällä huollolla ja järkiperäisellä korjaamisella talojen terveyttä on ylläpidetty sopivasti. Kestävyys ja käyttökelpoisuus näkyvät myös asuintavassa. Talon ja tontin asumistottumukset ovat usein jatkuneet perintönä ja siirtyneet vanhemmilta seuraavalle sukupolvelle. Talo piharakennuksineen on muuntunut ajan ja asujiensa tarpeiden, käyttökelpoisuuden mukaisesti. Esimerkkinä kellarin jauhovarasto, joka on ajan ja iän myötä jouhevasti muuntunut toimistoksi, bändin treenitilaksi, pojannappuloiden kerhohuoneeksi, pojankoltiaisten mopopajaksi. Seuraavana vaiheena voisi olla meditaatio- tai retriittipaikka vanhemmalle polvelle. Piharakennus saunoineen on yleisestä pesutuvasta muokkaantunut ensin lasten leikkitilasta nuorten kesähuoneiksi, työtilaksi ja päätynyt laajennuksen myötä mummin ja vaarin omaksi asunnoksi lastenlasten asuttaessa jo päärakennusta. Joustavaa elinkaariajattelua, kyllä.

Moneksi muuntunut ja muuntuva piharakennus.

Moneksi muuntunut ja muuntuva piharakennus.

Talojen kieli on sitä arkkitehtuuria, jota kaikki osaavat, äidinkielen tavoin. Arkkitehtuurin kuvilla on vastineensa jokaisessa sielussa, jokainen ymmärtää pilarin ylpeyttä, suojaisan tilan lämmintä syliä, kivimuurin peräänantamattomuutta, ison ikkunan avomielisyyttä, pienen ikkunan salaperäisyyttä. Talot ovat kaikkien asia. Jokainen on talojen kielen subjekti.
Nyman,Kaj: ”Talojen kieli”, Jyväskylä 1998, s.111

Sisääntulo on kuin kädenojennus vierailijalle. Tähän tehtiin kuisti, hieno ovi ja ikkunat, kunnon portaat ja ylös parveke. Kyllä kelpaa tepastella sisään ja ulos!

Sisääntulo on kuin kädenojennus vierailijalle. Tähän tehtiin kuisti, hieno ovi ja ikkunat, kunnon portaat ja ylös parveke. Kyllä kelpaa tepastella sisään ja ulos!

Ikkunoiden iloleikkiä julkisivuissa.

Ikkunoiden iloleikkiä julkisivuissa.

Pystypäin seison, ylväänä ja komeana, mäen vartijana. Olen Konsta.

Pystypäin seison, ylväänä ja komeana, mäen vartijana. Olen Konsta.

Uusia rakennuksia on putkahdellut Tapanilaan harvakseltaan, sillä tontit ovat varsin pieniä eikä maata enää valmisteta. Tapanila on jo nyt tiiviisti rakennettu. Laajennuksia, piharakennuksia ja pieniä muutoksia taloihin on tullut tätä enemmän. Mikä onkaan uuden tyyli, miten laajennus sopeutuu vanhaan taloon, pihaan ja ympäristöön rikkomatta  tunnelmaa tai tilaa? Rakennusvalvonta on usein aloittanut suunnitteluni ohjaamisen kohti ”raikkaamman modernia, uudempaa arkkitehtuuria”, mitä se sitten lieneekään. Jokunen arkkitehtikollegakin on letkauttanut kitkerästi näistä ”söpöilevistä nukkekodeista” ja arvostellut suunnitteluani uusvanhasta keinotekoisuudesta. Kukin pitäköön mielipiteensä. Mutta viranomaiset ovat hyväksyneet vähitellen ja hyvin perustelemanani myös vanhaa mansardikattoista nikkarityyliä jäljittelevän rakentamisen. Perustelujeni vahvimman tuen muodostaa juuri tämä itse ympäristö ihmisineen. Tapanilalla on viranomaisten taholla vankka maine ympäristön eheyttäjänä, sen vaalijana ja tästä suurin kiitos Tapanila-seuran ja aktiivisten asukkaiden. Me olemme saavuttaneet aseman, jossa meitä kuunnellaan.

Talo ja sen jatke ja sen jatke ja...

Talo ja sen jatke ja sen jatke ja…

Sisääntulo kuin polveileva juttu, poriseva tarina. Joka nurkan jälkeen tulee uusi käänne.

Sisääntulo kuin polveileva juttu, poriseva tarina. Joka nurkan jälkeen tulee uusi käänne.

Ylpeänä ja onnellisena voinkin esitellä elämän makuisia tapanilalaisia taloja, näitä viehkeitä vanhoja pytinkejä ja jopa itse suunnittelemiani, vanhaa tyyliä nöyrästi seuraavia uudisrakennuksia. Voin kuljettaa katsojaa pitkin reheviä kujia ja mutkittelevia polkuja pysähdellen vaihtamaan muutaman sanan kylätuttavan kanssa ja vastaten naapurin kädenheilautukseen. Ilolla näytän Tapanilan elämän täyttämiä pihoja, pihan perällä olevia hassuja töllejä ja veikeitä torni- ja kattovirityksiä. Hymyssä suin ja hyvillä mielin. Mennyttä historiaa kunnioittaen ja tulevaisuutta arvostaen, pieni pilke silmäkulmassa.

Pihapiirin runollisuutta.

Vanha pihapiiri rupattelee omaa tarinaansa, jos vainmalttaa kuunnellla. Olisiko nimeni Satu, Taru vai Runo?

Kirjoita oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *